Sadun blogi

Partiointia ja ehkä vähän muutakin

22.08.2007 21.53 -

Tänään oli tämän viikon toiseksi viimeinen kunnon koulupäivä, sillä huomenna menen 7D:n kanssa leiripäiville. Viikonloppua en tuskin malta odottaa! Eilen olin VJN:ssa. Siellä päätettiin, mitä pidämme tulevana vuonna. Pidän siis poikavartiota entisen vartiolaiseni kanssa. Mitähän tästäkin tulee. Toivottavasti edes jotain vaikka vj-pari ei ole mikään suuri suosikkini.

Eilen ja tänään olen pistänyt myös kaksi ilmoittautumista piirintapahtuminiin. VJ-vihjareille meen syyskuun lopussa ja syyskuun puolessa välissä syyskisoihin. Molempia odotan. Syyskisoissa näkee tuttuja ja vihjareilla ehkä myös tuttuja, mutta myös saa uusia tuttavuuksia.

Kisojen tehtäväluetteloa on aina yhtä kiva katsella ja arvailla, mitä nimien takana on. Joku aina menee oikein. Nyt nämä on niin hyvin kätketty nimien taakse, että aika harva vain ratkeaa. Mitähän Pesu-nimisellä rastilla voisi olla. Toivottavasti ei pyykinpesua! Siniseen oli ilmoittautunut äsken me ja neljä muuta vartiota. Ei siis ole tulossa samanlaisia ns. tynkäkisoja kuin talvella oli. Silloinhan heti lähdössä oli varmaa, että ollaan piirinmestareita, jos meitä ei hylätä eikä keskeytetä.

Huominen ja perjantai on kiireellisiä. Huomenna koululle kahdeksaksi, sieltä leirikeskukseen ja sieltä kotiin ehkä kahdeksan yhdeksän välissä. Sitten perjantaina taas kouluun, kotiin puoli kolmeksi ja Seinäjoelle lähtö tapahtuu puoli neljältä, mistä sitten jatketaan matkaa Treelle ultrakivaan viikonloppuun! Jei.


Kommentoi

Lisää kommentti

Nimi:
Email:
Kotisivu:
Kotisivu:
Kommentti:

Kommentit

Jutut.fi  |  Omat jutut  |  Muiden jutut  |  Kategoriat  |  kirjaudu